tiistai 23. helmikuuta 2010

* Kevättä odotellessa *

Tässä vaiheessa talvea tuntuu, että lunta alkaisi olla jo riittävästi. Pakkastakin on ollut tarpeeksi (aamun lukema -29,5), polttopuita kuluu ja villasukat ovat kovassa käytössä. Mutta, ainakin on Oikea Talvi - kaunista ja kylmää :) Ja ulkona satelee hiljakseen lunta...

Olen tehnyt viime vuoden lopulta asti "hidasta" töihin paluuta, työskennellyt 2 päivää viikossa ja loppupäivät viettänyt MinäIttekkään ja Uhmaiäkkään kanssa. Töihin paluu näkyy leipomisen määrässä heti - valitettavasti!

Tänä aamuna kun oli vuorossa vapaapäivä, pyöräytimme pikkuneitien kanssa muffinsseja. Päälle kaulittiin koristetta marsipaanista ja lopuksi somistettiin muffinssit vielä marsipaanikukilla sekä lasten muffinssit sokerikoristeilla. Ripaus tomusokeria - ja voilà - kevätkeijun ananas-kardemummamuffinssit olivat valmiit tarjoiltaviksi. Onneksi mummi tuli visiitille, niin saimme koemaistajan! Sekä kahvien jälkeen muffinssitilauksen :)

Ensi viikolla alkaa sitten viisipäiväinen työviikko, joten taidanpa olla jatkossa harvinainen vieras täälläpäin - mutta eihän sitä tiedä, ei heitetä kirvestä kaivoon.., joten tervetuloa vierailemaan herkkuhetkillä!

Kirpakoita pakkaspäiviä ja kaunista kevään odotusta!