sunnuntai 5. joulukuuta 2010

Synttärihumua, osa 1

Esikoisen nelivuotissynttäreitä juhlittiin tänään, muutama päivä ennakkoon. Tänään vieraina olivat "mummit ja kummit", viikon kuluttua sitten sama kuvio kera kavereiden ;) Kahvipöytään mami pyöräytti kinkkuvoileipäkakkua, kylmäsavuporosuupaloja, ruususen muffinsseja + minimuffinsseja sekä täytekakkua. Tytärkultani toivoi jo aiemmin syksyllä synttäreille dinokakkua - ikävä kyllä joulukuu tuntuu olevan niin kiireinen, että kakun dinoaiheen toteutus jäi ihan minimiin.. Mutta tässäpä näitä, olkaapa hyvät :)

Kinkkuinen voileipäkakku on tehty paahtoleivästä (vaaleaa ja tummaa paahtista), täytteessä kinkkua, suolakurkkua, majoneesia, persiljaa, ruohosipulituorejuustoa, juustoraastetta ja kermaviiliä. Kuorrutuksessa ruohosipulituorejuustoa ja ranskankermaa. Kostutus lihaliemellä.

Koristeena tomaattiruusuja, ruohosipulia, basilikaa ja pari pippurikinkkuruusua. Kokeilin muuten ekaa kertaa tomaattiruusujen tekoa, ja ei se ihan niin yksinkertaista ollut kuin luulin..

Väinämöisen palttoonnapit sai peitokseen ihanaa tahnaa, jossa on ranskankermaa, pippurituorejuustoa, kylmäsavuporoa, puolukoita ja mustapippuria. Resepti oli jossain joululehtisessä, Vappu Pimiä oli tämän ohjeen antanut lukijoiden iloksi. Maukasta, siis todella upeat makuyhdistelmät!

Muffinsseista ei tullut otettua tämän parempia kuvia (mikälie kiire taas ollut..). Ostin silikonisen ruusumuffinssivuoan ja sillä kokeilin munattomien banaanimuffinssien tekoa, sillä ohje vaikutti erittäin yksinkertaiselta ja hyvältä. Banaanin sijasta käytin omena-kanelimarmeladia ja se kyllä toimi kivasti. Mehevyyttä muffinsseihin yritin saada aikaiseksi pursottamalla halkaistuun muffinsiin täytteeksi voi-tomusokerikuorrutusta. Yhdistelmä oli ihan ok, näin ollen muffinssit saivat vähän lisämakuakin. Minimuffinssit sai samaa kuorrutusta pienten pursotusten verran ja vielä sokerimassakukat huipuksi.

Täyskäri oli sisällöltään sama kuin aiemmin tekemäni Kiroileva siili-kakku, eli täytteenä mansikkamousse ja mangomousse. Kermapursotukset reunoilla ja päällä ja koristeena sokerimassakukkia. Dinoaihe oli nyt siis näin minimaalinen: sokerimassa- ja marsipaanidinot marssimassa kakun päällä. Mutta tytär oli tyytyväinen, varsinkin kun sai itse olla tekemässä dinoja :)

Nyt, ehkä ihan ansaitusti hetki omaa lepoaikaa..

Hyvää ja arvokasta itsenäisyyspäivää kaikille!